Tuotantonne tehokkaammaksi,
hyvästä parempi!

Kannattava tuotanto on turvallinen ja siisti. Asiat ovat siellä mitattavissa. Tavoitteet ovat yhteiset ja niiden saavuttamiseen uskotaan, koska vastuu ja valta on oikeassa paikassa. Hyvä työilmapiiri on oikeasti totta, koska sitäkin mitataan. Kaiken tämän olemme onnistuneet luomaan moneen tehtaaseen yhdessä!



Soita ja varaa maksuton alkukonsultaatio jo tänään!

Soita 040-8460866 Lähetä sähköpostia

Miten teemme sen?

Kartoitamme lähtötason ja teemme aikataulutetun kehitysohjelman. Jalkaudumme työntekijöiden ja toimihenkilöiden luo, jotta varmistamme asioiden etenemisen.

Olemme mukana niin mittaritaulujen rakentamisessa, siivoamassa, aamupalavereissa ja kaikessa arjen tilanteissa. Osaamme motivoida ja innostaa henkilökuntaanne ja tiedämme, että tulokset tekevät ihmiset eivätkä koneet. Koulutamme paikan päällä ja tuomme työkalut tullessamme.

 

Muutamme voittavaan kulttuuriin. Konkreettisia ja pysyviä tuloksia.

Mittaamme lähtötilan alussa, määritellään yhteinen tavoitteemme ja lopuksi mitataan muutoksen tuoma hyöty. Sitoudumme tavoitteeseen. Lähdemme aina hakemaan pysyvää muutosta tuotannon toimintatapaan, jonka avulla saadaan aikaan voittavaa kulttuuria. Mitattavaa tuotantoa on helpompi ohjata.

TULOME

Palvelut

Tehtaan tuottavuus kuntoon

Lähdemme muuttamaan isosti toimintatapaa, jotta yli 20 % tuottavuusloikka onnistuu.

Tehokkuusreseptin keskeiset asiat ovat mittaus, seuranta ja vastuun siirtäminen tekijöille sekä hyödyn jakaminen.


Lue lisää...

Työturvallisuus

Hyvin hoidettu henkilöstön työturvallisuus on osa menestyvää liiketoimintaa.

Kaiken tärkein on kuitenkin ihminen! Osaamme motivoida ja jalkauttaa asiat!


Lue lisää...

Tehdas siistiksi ja tavarat paikalleen

Kaiken tehokkaan toiminnan alku on järjestys. Lean 5S on tunnettu tapa toimia.

Olemme mukana varmistamassa, että asiat onnistuu!


Lue lisää...

Miksi johdon tavoitteet eivät toteudu?

Tarjoamme “Mikä mättää-pakettia”, jossa selvitetään henkilöstöä haastattelemalla, miksi johdon antamat tavoitteet tai toimet eivät toteudu suunnitellusti. Kokeneet asiantuntijamme löytävät “hiljaiset seinät” ja esteet. Loppuraportissa annetaan selvitys ja ratkaisusuunnat tilaajalle. 


Lue lisää...

Räätälöityjä ratkaisuja

Tuotannon tai linjaston ramp-up-palvelut tai sen haltuunotto. Palautetaan asiakkaalle sovitussa hyvässä kunnossa.

Palkkarakenne ja kannustinpalkkiot.

Tehdassuunnittelu.

Kone- ja investoinnit.


Lue lisää...

Asiakkaitamme

Mitä asiakkaamme kertovat

quotesArtboard 1 copy 2

Muutimme Tulomen kanssa tehtaan toimintamallin työvaihekohtaisesta tahtituotannoksi sekä vedimme samalla Lean-projektin ja nostimme työturvallisuutta. Tehtaasta tuli siisti ja turvallinen. Tahtituotannon avulla läpimenoaika lyheni ja ennustettavuus parani. Iso muutos isossa tehtaassa ja tulokset näkyivät.

Mika Järvinen
Tehdaspäällikkö, Fixcel Oy, Hämeenlinna

quotesArtboard 1 copy 2

Tuottavuushanke kesti seitsemän kuukautta ja pysyvä parannus oli yli 20 %. Vastuuta ja valtaa siirrettiin tiimeille. Seurantamittarit ohjaavat tekijöitä tavoiteisiin ja palaverikäytännöt päivitettäviin tarkoituksenmukaisiksi. Ihmiset ovat motivoituneempia ja innostuneita tehokkuuden noustessa. Erittäin kannattava hanke meille ja kehitys jatkuu, vaikka hanke on päättynyt!

Juha Äijänaho
Tehtaanjohtaja Alavus ikkunat- ja ovet

TULOME

Yhteystiedot

Jouni Niinikoski          

Valmentaja, valmistava teollisuus, yrittäjä

Jouni on toiminut eri tehtävissä yli 25 vuotta valmistavassa teollisuuden parissa. Hän on ajanut ylös useita tuotantoja Suomessa ja ulkomailla. Hänellä on vahva ymmärrys toimivan tuotannon kokonaisuudesta ja tietää miten, suuret tuottavuuden parannukset tehdään onnistuneesti. Hän on innostava puhuja ja käytännön miehenä varmistaa, että asiat oikeasti muuttuvat tehtaassa ja tavoitteisiin päästään.


Puhelin: 040-8460866

Sähköposti: jouni.niinikoski@tulome.fi


Jarmo Koivisto

Valmentaja, valmistava teollisuus

Jarmolla on yli 30 vuoden kokemus teollisesta tuottamisesta. Hän on johtanut ja kasvattanut menestyksekkäästi sarjatuotantotehdasta, jossa tuotantovirtojen hallinta ja ongelmanratkaisukyky olivat avainasioita. Näillä opeilla Jarmo on konsultoinut usean yrityksen huipputehokkaaksi, jossa keskiössä on aina ihminen. Jarmolla on kyky nähdä ihmisten taakse ja löytää syyt miksi ei onnistu tai onnistuu. Hän on pullonkaulojen selvittämisen mestari ja hänet löytääkin usein tehdassalista!


Puhelin: 0500-411006

Sähköposti: jarmo.koivisto@tulome.fi

Miksi kutsua meidät?

Nopeutamme merkittävästi tavoitteisiin pääsyä


Oma henkilökunta on usein kiinni operatiivisessa toimessa ja kehittymiselle jää vain vähän resursseja. Ulkopuolisen näkemykseen luotetaan ja asiat sujuvat monesti helpommin. Saamme asiat liikkeelle. Aika on rahaa.


Uskallamme antaa korkeammat tavoitteet


Suuret tavoitteet pakottavat tekemään asiat toisella tavalla. Vanhat keinot eivät riitä. Oma henkilökunta ei usein usko merkittäviin muutokseen ja oikeaa muutosta toimintatapoihin ei synny. Ulkopuolinen apu auttaa ja tukee korkean tavoitteen saavuttamisessa. Mittaamme lähtötilan alussa, määritellään yhteinen tavoitteemme ja lopuksi mitataan muutoksen tuoma hyöty. Sitoudumme tavoitteeseen. Lähdemme aina hakemaan pysyvää muutosta tuotannon toimintatapaan, jonka avulla saadaan aikaan voittavaa kulttuuria. Mitattavaa tuotantoa on helpompi ohjata.


Olemme erikoistuneet valmistavaan teollisuuteen ja osaamme sen erittäin hyvin


Tehtaissa ja tuotannoissa on omat jutut, jotka pitää tietää. Pitää tuntea ja ymmärtää eri roolissa toimivien ihmisten ajattelua, jotta muutos parempaan onnistuu. Kaikkien pitää voittaa.

Tunnemme eri ohjaustavat, tuotantovirrat, puskurit, kapeikot ja niiden vaihtelut sekä Leanin 5S:n ja työturvallisuuden hyvin. Osaamme tulkita valmistusvirtoja ja mittauksien ja seurantojen tuloksia. Löydämme ongelmakohdat.

Hankkeilla erittäin lyhyt takaisinmaksuaika


Hankkeissa lähdetään hakemaan aina merkittävää hyötyä. Lähtökohtamme on, että vähintään 20% tuottavuusloikka on saavutettavissa. Takaisin maksuaika on laskettavissa.

Share by: